
eBRC Research Report 10
Osaamisen ja Tietämyksen Hallinnalla Kilpailukykyä - Käytännön Toteutus Suomalaisissa Suuryrityksissä
Marianne Kukko, Terhi Yliniemi, Jussi Okkonen, Mika Hannula
Viime vuosina tiedon rooli tuotannontekijänä on voimakkaasti korostunut. Tietämyksen ja osaamisen merkitys on tunnistettu etenkin yritysten kilpailukyvyn kannalta. Koska osaamisella ja tietä-myksellä sekä niiden hallinnalla on vaikutus yritysten kilpailukyvyn rakentumiseen, vaikuttavat ne myös koko kansantalouden kilpailukykyyn globaalissa ympäristössä. Osaamisen ja tietämyksen hallintaa voidaan pitää apuvälineinä, joiden avulla muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin voidaan vastata entistä kilpailukykyisemmin.
Kuilu osaamisen ja tietämyksen hallinnan teoreettisten mallien ja käytännön todellisuuden välillä on koettu erityisesti yrityksissä suureksi. Empiirisen tutkimuksen tarve on ilmeinen. Tämä tutkimus kuvaa osaamisen ja tietämyksen hallintaa suomalaisissa suuryrityksissä. Tutkimus selvittää, mitä käsitteistöä yrityksissä aihepiiristä käytetään. Tutkimuksessa selvitetään myös syitä, joiden vuoksi osaamisen ja tietämyksen hallintaa on alettu toteuttaa sekä tavoitteet, joihin osaamisen ja tietämyksen hallinnalla pyritään. Tutkimus myös kuvaa ongelmia, joita osaamisen ja tietämyksen hallinnassa on kohdattu sekä haasteita, joita osaamisen ja tietämyksen hallinnan käytännön toteuttamisessa koetaan olevan.
Lataa raportti (pdf)
Distribution
e-Business Research Center eBRC
Tampere University of Technology and University of Tampere
Published by
Tampere University of Technology (TUT) and
University of Tampere (UTA)
|
Printed edition
ISSN
1459-0158
ISBN
952-15-1212-1 (TUT)
951-44-6041-3 (UTA)
|
Electronic edition
ISSN
1459-0166
ISBN
952-15-1213-X (TUT)
951-44-6042-1 (UTA)
|
Printed by Cityoffset Oy, Tampere 2004
|